Raksaa, raksaa!

Riihimäen kiipeilyhallihanke menee eteenpäin, tilat Peltosaarenkatu 4:ssä ovat olleen siinä tilassa, että hallin rakennusurakka on saatu alkuun! Pukutiloja on jo värkätty, ja pian alkaa myös itse kiipeilyseinien raksaaminen.

IMG-20160118-WA0004
Pukutilaa pian pystyssä.

Myös apuvoimien värväys on saatu onnistuneesti päätökseen, ja Miia on rekrytoitu Tarmokas-projektin kautta hoitamaan tulevan kiipeilyhallin asiakaspalvelua ja aukioloa. Melkoinen onnenpotku, Miialla kun on ennestään koulutusta ja kokemusta liikunta-alan hommista! Näin alkuun Miia onkin jo kunnostautunut ansiokkaasti myös sponsorien etsinnässä sekä raksailuapuna.

Tulevana tiistaina 19.1 on halukkaiden mahdollisuus tulla tutustumaan hallitilaan sekä ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi raksaajaksi! 😉 Hallin ”kiipeilysisustus” tehdään talkoovoimin seuralaisten toimesta, joten kaikki auttavat kädet ovat tervetulleita!

Lisäksi seuran puheenjohtaja organisoi ekskursion patja-apajille, eli patjat boulderointia varten odottelevat jo kovasti tömähtelijöitä. Lisäksi otteita löytyy jo lisää reittejä varten.

IMG-20160118-WA0011

Innokas raksailija

IMG-20160118-WA0010
Työnjäljen tarkastelua 😉

Viime perjantaina myös Aamupostin toimittaja kävi tekemässä juttua hallin edistymisestä, ja seura pääsi oikein isoon lehtijuttuun!

12510450_10153497635604412_3915019061526748900_n

Joten jos kiipeilyhommat kiinnostaa tai haluat tulla mukaan hallin rakennusprojektiin/olet kiinnostunut mainospaikkojen hankinnasta hallille, Miiaan voi olla yhteydessä osoitteessa: riihimaenkiipeilyhalli@outlook.com niin katsotaan, minkälaista yhteistyömahdollisuutta keksitään!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s