Hallihommia

Kiipeilyseuralaiset kävivät palaveeraamassa hallihommeloista maanantaina 30.11.2015, ja samalla käytiin läpi myös rekrytointiasiaa Tarmokas-hankkeen avulla halliin etsittävästä työntekijästä. Tarkoitus on löytää sopiva henkilö auttamaan sekä rakennusvaiheessa että pitämään hallia avoinna kiikkujille sen avauduttua. Tällöin saadaan halli tehokkaasti käyttöön kaikille kiinnostuneille, ja hyvää opastusta myös ensikertalaisille ja muille kokeilijoille. Ensimmäiset haastattelut ovat jo nurkan takana…

Hallia on nyt suunniteltu sekä pahvitse että 3D-mallinnuksen avulla, ja suuret linjat on löydetty. Myöskin tiedusteluvisiittejä ja ”tupatarkastuksia” on tehty rakennusvaiheessa olevalle hallille. Tarkempia materiaalilaskentoja on myös tehty, joten tarvittavien matskujen  määrä alkaa olevaan selvillä.

Pinta-alaa hallilta löytyy 115m2, ja nyt suunnitellaan kovasti erilaisia seinämuotoja sekä boulderointiin että köysilinjoille. Haasteena on keksiä muotoja, joita on mahdollista käyttää jatkossa mahdollisimman monipuolisesti ja erityyppisiin reitteihin. Petri jo esittelikin hienoa 3D-suunnitelmaansa läppäriltä palaverin aikana.

Omat paikkansa löytyy hallilta sekä boulderoijille että köysikiipeilyyn. Lisäksi halutaan varmistua suunnitelmissa siitä, että myös lapsille löytyy sopivaa kiipeiltävää, ja mahdollinen lämmittely/jumppailualue.

12122632_10153322853554412_7693187560303965948_n

12308787_1043012825719750_1425219872198287730_n

Seuralaisia paikalla urheiluhallin neukkarissa. Tekninen audisovisuaalinen anti oli pieni mutta riittävä tälle porukalle 😀

12308302_1043012862386413_2750365247651184040_n

Rakennustavaraa onkin jo hankittu jemmaan sisätilojen rakentamiseen aloittamista varten, ja otteita on tilattu myöskin jonkin verran. Lisäksi erilaista sälää kuten tossuja on kerätty valmiiksi.
Kuitenkin yhteistyökumppaneiden hankinta on vielä työn alla, jotta halli on mahdollista saada mahdollisimman laajasti käyttöön avautumishetkellään.

Halli tulee valmistumaan kevättalvella, joten on vielä aikaa ehtiä mukaan. Ole yhteydessä jos kiinnostus heräsi tai tiedät sopivia sponsoriehdokkaita! riihimaenkiipeilijat@gmail.com

12347969_1213989935282256_2250935855006693056_n

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s